Toukokuu ja etenkin viimeisin viikko ovat olleet melkoisen raskasta aikaa. Ensinnäkin olemme juosseet koko toukokuun ajan Pikkuhipin kanssa lääkäriltä ja asiantuntijalta toiselle. Keskusteluja samoista asioista yhä uudestaan ja uudestaan; samat kysymykset kerta toisensa jälkeen. Testejä ja tarkkailua, veikkauksia ja arvailuja mahdollisista diagnooseista.. Epävarmuutta ja odottelua sen suhteen, mitä jatkossa tapahtuu.
Tällä hetkellä suurimman epäilyn alla pidetään puheenkehityksen erityisvaikeutta, dysfasiaa. Mutta tosiaan; aika näyttää.. Kurjaa, että meidän pieni rakas joutuu tällaiseen pyöritykseen, vaikka hänen parhaaksi ja oikean tuen löytämiseksihän tämä kaikki on. Ja meille vanhemmille varmasti raskaampaa kuin pikkumiehelle, joka aina innoissaan säntää tutkimaan, että millaisia leluja terapeuttien laatikoiden kätköistä tällä kertaa oikein löytyykään.
Edellämainitun lisäksi olen joutunut aivan yllättäen viimeisimmän viikon aikana miettimään sellaisia asioita, joita en olisi todellakaan uskonut joutuvani läpi käymään. Matto vedettiin jalkojeni alta ja jouduin pettymään pahasti. Energiani onkin ollut arjen pyörittämisessä ja asioiden pohdiskelussa sekä mieli melkoisen maassa. Vielä kaiken huipuksi minuun iski kyntensä vuosikymmenen kevätflunssa, joten täällä ollaan niiskuteltu silmät punaisina useammastakin syystä.
Onneksi näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että tästä viimeisimmästä vastoinkäymisestä selviämme kuitenkin kaikki yhdessä eteenpäin. Toivottavasti ajan myötä entistä vahvempina sekä toisistamme ja itsestämme jotain uutta oppineina, vaikka aikaa ja tahtoa asioiden korjaamiseen kyllä vaaditaankin. Valonpilkahduksia kuitenkin onneksi näkyy jo ja katsonkin taas luottavaisemmin tulevaisuuteen.
Tällä hetkellä suurimman epäilyn alla pidetään puheenkehityksen erityisvaikeutta, dysfasiaa. Mutta tosiaan; aika näyttää.. Kurjaa, että meidän pieni rakas joutuu tällaiseen pyöritykseen, vaikka hänen parhaaksi ja oikean tuen löytämiseksihän tämä kaikki on. Ja meille vanhemmille varmasti raskaampaa kuin pikkumiehelle, joka aina innoissaan säntää tutkimaan, että millaisia leluja terapeuttien laatikoiden kätköistä tällä kertaa oikein löytyykään.
Edellämainitun lisäksi olen joutunut aivan yllättäen viimeisimmän viikon aikana miettimään sellaisia asioita, joita en olisi todellakaan uskonut joutuvani läpi käymään. Matto vedettiin jalkojeni alta ja jouduin pettymään pahasti. Energiani onkin ollut arjen pyörittämisessä ja asioiden pohdiskelussa sekä mieli melkoisen maassa. Vielä kaiken huipuksi minuun iski kyntensä vuosikymmenen kevätflunssa, joten täällä ollaan niiskuteltu silmät punaisina useammastakin syystä.
Onneksi näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että tästä viimeisimmästä vastoinkäymisestä selviämme kuitenkin kaikki yhdessä eteenpäin. Toivottavasti ajan myötä entistä vahvempina sekä toisistamme ja itsestämme jotain uutta oppineina, vaikka aikaa ja tahtoa asioiden korjaamiseen kyllä vaaditaankin. Valonpilkahduksia kuitenkin onneksi näkyy jo ja katsonkin taas luottavaisemmin tulevaisuuteen.
9 kommenttia:
Kiitos kommentista, ja aivan ihana blogi sinullakin! Minäkin haluan pukea omat lapseni retroisiin vaatteisiin sitten aikanaan.
Voimia sinulle & pikkuhipille ♥
Miten minä en ole aikaisemmin löytänyt blogiasi!? IHANA!! Lisään listaani, jos sopii? :)
Voimia sinne kovasti!!
Iloisia ajatuksia sinne, toivottavasti hyppyytys lakkaa pian mutta kiva jos pikkumies ei itse ole moksiskaan vaikka kaikki vanhemmille rankkaa olisikin.
Tuntemuksesi kuvailevat omiani paljon kun toissavuonna vanhempani ilmoittivat erostaan, uutinen tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja edelleen painin sen asian kanssa ja tulen varmasti painimaan koko loppuelämäni... Ulkomailla on saanut hieman etäisyyttä asiaan mutta luulen että asiat kääntyvät taas kotimaassa huonompaan suuntaan kun huomaa, ettei ne tosiaan ole enää yhdessä :/ Toiset sanoo, että aika parantaa, mutta kyllä siinä voi paljon aikaa mennä!
Voimia ja jaksamista sinulle, pikkuhipille ja koko teidän perheelle *virtuaalihali*. Elämän vuoristoradassa on lohdullista muistaa, että huonompia aikoja seuraa aivan varmasti hyvät ajat. Been there done that..
Halauksia ja aurinkoa vastoinkäymisten keskelle!
lauranna: Kiitos kehuista ja kiva, että kävit kurkistelemassa blogissani! :)
heini: Kiitos sinulle! <3
minja: Kiitos; mukavaa, että kävit lueskelemassa. Ja tottakai sopii, että lisäät blogini listaasi. :)
herttainen: Elämä tosiaan on välillä niin kovin arvaamatonta.. Tällaiset äkilliset ikävät yllätykset pistävät kyllä arjen todella sekaisin ja tuntuvat niin kovin epätodellisilta. :( Mutta ehkä se aika tosiaan auttaa, kuten myös asioiden käsitteleminen puhumalla..
mesikko: Kiitos! <3 Tätähän se elämä on; välillä melkoista vuoristorataa..
kiana: Kiitokset! <3
Meillä myös iloinen ja reipas 3-vuotias poika, jolla myös puheenkehityksen viivästymistä. Hänellä kuitenkin epäillän verbaalista dyspraxiaa. Tutkitaan vasta tarkemmin syksyllä. Raskastahan tämä on kun tuntuu, että muut ei oikein ymmärrä ja sitä on niin yksin asian kanssa.
Suosittelen sinulle luettavaksi kirjaa "Joko se puhuu- kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa" (sinkkonen-Aro,2004)
Voimia! <3
/Sanna
Enpä ole toviin tänne eksynyt mutta korjaan tilanteen nyt!
Meidän 2,5v kuopus puhuu myöskin vielä melko epämääräisesti. Satunnaisesti tulee pieniä lauseita mutta sanat kuulostavat ainakin ulkopuolisen korvaan melko tunnistamattomilta. Laulujen sanoja poika saattaa taasen lauleskella ulkoa pitemmänkin säkeistön. Muskarista ollut siis jotain hyötyäkin. :)
Seuraavaa neuvolakäyntiä hieman jännitän kun esikoisen kanssa ollut myös erinäisiä diagnooseja liikunnallisten seikkojen taholta. Esikoisella kun todettiin orastava skolioosin alku selässä ja kömpelyyttä yleisessä liikkumisessa. Fysioterapeutti määräsi vuoden superliikuntakuurin ja ensi keväänä sitten pitäisi käydä uudestaan tarkistamassa onko tuloksia syntynyt ja lihasvoima kasvanut. *huoh* hieman stressaa kun tuntuu aivan kuin jutussa olisi lapsen pakkotreenauttamisen makua. Poika kun on luonteeltaan tosi herkkä eikä häntä ole mitenkään helppo pakottaa liikkumaan ellei hän itse halua. terapeutti sanoi että pojan ON HARRASTETTAVA(!)liikuntaa PALJON ENEMMÄN kuin normaalin lapsen kuuluu harrastaa eli käytännössä melkein KOKO AJAN olisi oltava liikkeessä. Aika ja voimat vaan ei tahdo riittää mihinkään supersuorituksiin. :/
Mutta jaksamista sinne jokatapauksessa. :) Näitä diagnooseja tuntuu nykyään löytyvän melkein joka lapsesta!
Lähetä kommentti