Tuorein hankintani saapui postin mukana alkuviikosta. Se on kuvassa oleva Nanson sympaattinen punainen laukkunen. Näyttäisi olevan uudempaa Nansoa, mutta esikuvana ovat varmasti olleet 1970-1980 -luvun vaihteessa suositut lasten kerholaukut. Alunperin ajattelin ostaa tuon Pikkuhippiä varten, mutta laukkuyksilö onkin sen verran vastustamaton, että se taitaa päätyä ihan omaan käyttööni. :D
Muistan, että lapsena minulla oli hieman samantyylinen laukku; tosin nuo kantohihnat taisivat olla keltaiset ja laukun kokokin jonkin verran pienempi. Olin perhepäivähoidossa, mutta parina päivä viikossa kävimme päiväkerhossa, jossa touhusimme isommassa ryhmässä aina muutaman tunnin kerrallaan. Päiväkerhoon mennessäni kuljetin laukussani luonnollisestikin pientä punaista mehupulloa (jossa oli sellainen kiiltävää materiaalia oleva tarra sateenkaaren kuvalla ja omalla nimelläni varustettuna), voileipiä omassa rasiassaan sekä sinikantista kerhovihkoa. Eskariin siirtyessäni suloinen kerholaukku vaihtuikin sitten pienen fanitytön mielestä ehdottomasti maailman tyylikkäimpään mustaan olkalaukkuun, jossa luki isoin neonvihrein kirjaimin "Dingo". :P
Muistaako kukaan muuten niitä alkukasarina suosittuja melko ohuesta materiaalista tehtyjä suorakulmion muotoisia ja muistaakseni varsin epäergonomisia reppuja, joihin oli yleensä painettu joku herttainen kuva (omassani oli muistaakseni kissa) ja jotka suljettiin sellaisilla metallisoljilla, joiden päällä oli heijastimet? :) Sellainen olisi aika kiva. :D

10 kommenttia:
Mulla on ihan samanlainen kerhokassi mutta sininen, juurikin samaa Nanson uustuotantoa. Kun näin sen oli pakko heti saada omaksi, sellaiset vanhat muistot tulvi mieleen :) Joku ton tyylinen oli itselläni myös 80-luvulla.
Mä muistan vain omalta ekaluokalta semmosen suorakaiteen muotoisen repun, jossa oli semmonen neliöetutasku, oma oli musta ja se etumus vaaleanpunainen ja sitten Salomonin logo jos oikein muistan. Olikohan se jo eskarissa. Joka tapauksessa, sellainen oli monilla tytöillä ja itsekin ruikutin itselleni semmoisen ;) Se taitaa vieläkin olla jossain jemmassa, tai ainakin oli vielä ennen kuin porukat muutti 2002.
Muistan tuollaisen kassin sinisenä lapsuudesta, taisi olla veljen kerholaukku.
Kyseessähän on vanha kunnon jenkkikassi! Niitä on ollut paljon ainakin jo 50-luvulla. Ymmärtääkseni huomattavasti isompi versio on ollut aikoinaan "jokamiehen eväskassi". Lasten pienet kerhokassit 70-80-luvulla olivat jo aikansa uustuotantoa.
Tuonne aikaisempaan juttuun.. se nepalilainen on Mountain. Sellanen pieni, vaatimatonkin paikka. Mutta ruoka niin taivaallista, että on pitänyt pyytää useasti tuliaisena tänne ouluun asti :) ja henkilökunta hirmu ystävällistä. tällasta ei sais miettiä nälkäisessä olotilassa..
heips...oon ihastellu sun tarinoita ja tavaroita. sopii kai et lisään sut mun listoille?
hih, mulla oli kanssa semmoinen solkisuorakulmioreppu! omani oli tummanpunainen ja siinä oli painettu mustavalkoinen hevosenpää. kuten vieläkin verevästä muistikuvasta voinee päätellä, ei voinut pienellä tytöllä olla parempaa epäergonomista reppua :D
herttainen: Oi, noita löytyy siis muissakin väreissä. :) Itse olen yrittänyt vanhempieni luona etsiskellä tuota omaa vanhaa kerholaukkuani tuloksetta; se oisi kyllä niin kivaa löytää..
ilona: Nuo olivat kyllä tosi yleisiä siihen aikaan; varmaan joka toisella muksulla oli tuontyylinen silloin kun itse olin kerhoiässä.. :o)
pilli: Kiitos mielenkiintoisesta informaatiosta!
anonyymi: Tuttu paikka; tuolla on tullut käytyä useaampaankin otteeseen. :)
piparminttu pipsa: Tottakai saat lisäillä.. Mukavaa, että olet löytänyt tänne lueskelemaan. :)
tiiti: Ooh.. Kuulostaa siltä, että tuo tosiaan on ollut reppujen ehdotonta aatelia. :D
Jenkkikassi ollut minulla aikoinaan, sellainen isompi ja punainen väriltään. Niistä kai tähän pienempään on otettu mallia.
minullakin on tuollainen kassi! tosin sinisenä ja todella pienikokoisena. voi että, täytyykin ottaa se vanhempien luota mukaan kun siellä seuraavan kerran käyn 3) hei kuule, tämä voi nyt olla vähän outo kysmys, mutta tahtoisitko sinä yhden minun mummoni vanhan mekon? se on oranssi-valkoinen ja taattua retrokamaa. Tietty sille saisit tehdä sitten mitä lystäät (silpoa,muokkailla tms), itse en yhtään osaa oranssia väriä käyttää niin se pyörii minulla vain turhan panttina ja tahtoisin sille kuitenkin hyvän kodin, kun pelastin sen vuosi sitten mummin jäämistöistä :) voisin kuvata sen jos sua kiinnostaa niin näkisit minkalainen se on jne. hih :) pistä vaikka mailia ami.matero@hotmail.com jos tahdot edes tietää lisää siitä :)
tia: Tuo jenkkikassi-nimitys onkin ollut itselleni ihan uusi ennen sinun ja aiemmin kirjoittaneen pillin kommentteja. Aina sitä oppii uutta. :)
ami: Oi, tuo mekko kuulostaa todella ihanalta.. <3 Pistinkin jo illalla sinulle sähköpostia asiasta. :)
Lähetä kommentti