


Viikko on hujahtanut arkisen touhun parissa; ihan omalla painollaan. On opiskeltu, kirjoitettu työhakemuksia ja hieman ommeltukin. Ei mitään ihmeellisyyksiä tänne suunnalle siis, tosin välillä tällainen tasainen elokin on ihan paikallaan.
Pikkuhipillä puolestaan oli ollut tänään päiväkodissa oikea spesiaalipäivä: ensimmäinen pieni retki yhdessä päiväkotiryhmän kanssa. Ihan vain läheiseen hieman isompaan puistoon, mutta kolmivuotiaalle sekin voi olla todella hauska elämys, etenkin kun kyseisestä paikasta löytyy tavanomaista isompi liukumäki ja tarjolla on mehua sekä keksejä. :)
Perusviikko on hyvä lopettaa pieneen piristysruiskeeseen, sillä suuntaamme Pikkuhipin kanssa huomenissa pienelle viikonloppu- ja sukulointireissulle.
Mukavaa loppuviikkoa kaikille! :)

6 kommenttia:
Miffy-pupu on suosikkihahmojani ja vilahtaahan tuola ihanainen Myyräki;)
Kauniita kuvia taas - ja mukava kuulla kuulumisia kivasta arjesta. :) Ehdin jo kaipailla. Hauskaa minilomaa!
Mä bongasin sut ja pikkuhipin tänään kun teidän kotikadulla istuttiin perheen kesken autossa iltapäiväruuhkassa. :)
Mukavaa että pikkuhipillä oli kiva retkipäivä. Sai suunpielet korviin kun mietti miten yksinkertaisia, aitoja ja rehellisiä, ihan pieniä asioita ne voivatkaan olla, mitkä tekevät pienen ihmisen onnelliseksi. Mihin ne katoavat kun kasvaa isoksi? Minua vastaan tuli tänään varmaan hyvin pikkuhipin ikäisiä päiväkotilapsia pieni ryhmä ja he vaikuttivat myös hyvin innokkailta ja iloisilta päästessään johonkin päiväkodin ulkopuolelle retkelle.
Joskus se tavallinen on hyvä juttu, osaa sitten enemmän nauttia spesiaaleista jutuista. Tykkään itse arjesta, arkiromantiikasta ja pienistä asioista, hetkistä ja siitä hieman surullisesta olosta, että ne eivät enää koskaan palaa, sellaisinaan. Joskus on vastapainoksi kiva tehdä erikoisia juttuja ja elää hetki "jossain aivan muualla". Kommentoin tähän samaan tekstiin, että tykkään kanssa tosi paljon Kaakaopuu-kuosista. Sinällänsä se ei nyt ole ylläri, koska täällä sinun blogissa on paljon samoja juttuja josta tykkään itse (retrokamat, värit, kuosit).
pupulihavisto: Samat on näköjään meillä suosikit. :D
meininkäinen: Kiitos! :) Miniloma olikin oiva viikon piristys. :)
saarus: Heh.. Oltiin varmaankin säntäämässä päiväkodin suunnalta kotiinpäin sadetta karkuun. :D
ouppa: On mahtavaa, miten juuri tuollaiset pienet asiat ja aikuisen perspektiivistä kovin arkisenkin oloiset asiat tuovat lapsille sen suurimman ilon. :)
heidi: Totta. :) Itsekin nautin paljon ihan pienistä arkisista jutuista, mutta kyllä se spesiaalikin on välillä todella tervetullutta. :)
Lähetä kommentti