lauantai 23. elokuuta 2008

Inspiraatioita kokkailuihin


Olen innokas kotikokki ja vaikka ruokia tulee useimmiten sävelleltyä ihan fiilispohjalta niin keittokirjat pitäneet paikkansa mainioina innoituksenlähteinä kokkailupuuhilleni. Myöntää tosin täytyy, että nykyisin yhä suurempi osa kokkailuinspiraatiosta tulee haettua internetin ihmeellisestä maailmasta, jossa olen törmännyt moniin mainioihin ruokablogeihin ja -sivustoihin, jotka ovat houkutelleet kokeilemaan uusia kivankuuloisia reseptejä. Keittiömme ruoka-aiheisten kirjojen pinosta löytyy kuitenkin pari ehdotonta suosikkiani vuosien varsilta, jotka ovat siivittäneet minut moniin herkullisiin makuelämyksiin. :)



Vegaanin kasviskeittokirja on ensimmäinen itse ostamani keittokirja, joten se pitää esitellä jo ihan nostalgiasyistäkin. Kirja sisältää paljon helposti muokattavia perusohjeita yksinkertaisessa muodossa ja piirroskuvituksella höystettynä. Mainio kirja tutustuttavaksi erityisesti aloittelevalle kasvissyöjälle.



Ilmeisesti jo loppuunmyytyä Aurinkomaa- lapsiperheen kasviskeittokirja -opusta haeskelin ahkerasti kirjakaupoista ja antikvariaateista raskausaikanani ja lopulta onnistuin saamaan yhden yksilön käsiini. Paljon tärkeää ravinto-opillista tietoutta, kivoja ruokaohjeita ja ihanan sadunomaista tunnelmaa. :)



Suurimpiin suosikeihini kuuluvat myös Saara Törmän mainio kirjakaksikko Keittokomero ja huone sekä Saa vaivata, joiden kautta olen löytänyt monta suurimpiin suosikkeihini kuuluvaa ohjetta. Bonuksena kirjojen reipashenkinen ulkoasu ja tyyliin loistavasti sopiva kuvitus. Ensimmäinen kirjoista on painottunut helppotekoiseen sekä edulliseen kasvisruokaan ja jälkimmäinen leipomuksiin. Saa vaivata -kirjan resepteistä suosittelen erityisesti kokeilemaan ainakin kaksoiskorvapuusteja, kylmää dominoa, oodia viidelle porkkanalle, paranthaa sekä korvasämpylöitä. :)


Lisäksi ostoslistallani on jo pitkään ollut kaksi lupaavan oloista keittokirjaa. Toinen on Tofu-keittokirja ja toinen puolestaan Härkäpapua sarvista -niminen opus. Onko kukaan teistä tehnyt lähempää tuttavuutta kyseisten kirjojen kanssa ja oletteko tykänneet niiden sisältämistä resepteistä?

11 kommenttia:

Tytti kirjoitti...

Meidän keittiöstämme löytyvät molemmat mainitsemasi opukset. Tofu-kirja on ollut kovassa käytössä, sieltä on löytynyt monta hyvää reseptiä ja ideaa omiin sovelluksiin. Härkäpapu-kirja on tuore hankinta, vielä emme ole testanneet yhtäkään ohjetta. Eniten innoitusta kasviskeittiössämme ovat kuitenkin antaneet Etnokeittokirja ja Kasviskarnevaalit-kirja. Upeita herkkuja! Nam. Suosittelen. (Tuija Ruuska on yhtenä tekijänä molemmissa kirjoissa).

Tiukunen kirjoitti...

tytti: Etnokasviskeittokirja ja Kasviskarnevaalit ovat tosiaankin molemmat kerrassaan loistavia kirjoja ja muutamaan otteeseen niitä on tullut kirjastosta lainailtuakin. :)

Ikävä kyllä nuo taitavat molemmat olla nykyisin loppuunmyytyjä(?), sillä en ole niitä etsinnöistäni huolimatta onnistunut omakseni hankkimaan. Käytettyinä noita tosin ehkä voisi hyvällä tuurilla jostain löytyä, joten etsinnät jatkuvat.. :)

Anonyymi kirjoitti...

Härkäpapua sarvista -kirja oli ainakin jokin aikaa sitten vielä saatavilla AdLibris -nettikirjakaupasta :)

Jonna kirjoitti...

Minulla on tuo Härkäpapua sarvista kirja. Olen hankkinut kirjan aika vähän aikaa sitten, joten kirja on ollut käytössä vain lukemisominaisuudessa. Kerron jos innostun kokeilemaan joitain ohjeita.

Miiruska kirjoitti...

Näiden alimmaisten kirjojen tekijä on muuten minun miehekkeen luokkakaveri. Kirja toimittaa myöskin hiirimaton kunniallista virkaa =)

Jos muuten tahot sen pikkuvihertäjän, niin laitahan säpoon osoitetietoja tulemaan =) Mulla kyllä suorastaan hävettää sellaista nolotusta antaa eteenpäin, mut jos lupaat olla tarkastelematta lähemmin ;)

Anonyymi kirjoitti...

Aurinkomaa kirjasta tulossa uusi painos pian!
Riikka

Herttainen kirjoitti...

Meillä on härkäpapua sarvista, saimme sen Saksaan läksiäislahjaksi ja siellä ei kovin paljon tullut tehtyä suomalaista lähiruokaa ;) Mutta poikaystävä kyllä bongaili kaikki houkuttelevia reseptejä, eli eiköhän se täällä Suomessa pääse käyttöön! Kunhan tulee vastaan jostain laatikosta...

Anonyymi kirjoitti...

Tofukirjaa olen lainannut parikin kertaa kirjastosta, Härkäpapu-kirjan sain käsiini noin viikko sitten.

Tofukirjassa on mukavasti monipuolisia reseptejä, varsinkin kun minulla loppuu mielikuvitus melko usein tuon tofun kanssa. Ja minun mielestäni keittokirjassa valokuvat ovat aina plussaa Kuvat houkuttelevat laittamaan ruokaa.

Härkäpapu-kirjassa taas ei ole valokuvia, mutta tämä kirja ei pakosti niitä kaipaa. Ulkoasu on minusta hyvä; selkeä ja tilava, jos niin nyt voi sanoa.(Niin ja onhan ulkoasun tehnyt siskon miehen serkku! Eli melkein sukulaisia.... Heh... :D) Reseptejä tästä kirjasta löytyy ja paljon. Vielä en ole kerennyt mitään kokeilla, mutta moni resepti odottaa vuoroansa. Jos et ole vielä vieraillut Kurpitsamoska-blogissa (http://kurpitsamoska.livejournal.com/)
niin suosittelen kovasti. Siellä ona laitettu paljon ruokaa Härkäpapu-kirjasta ja testailtu myös muiden kasviskeittokirjojen reseptejä.

Yksi hyvä kasviskeittokirja on melko uusi(ilmestyi tänä vuonna) Jere Niemisen Herne Rokkaa. Kirja muistuttaa miten paljon hyvää ja monipuolista ruokaa kotimaisesta herneestä saakaan aikaan.

Fanny kirjoitti...

Tofu-keittokirja on ihan ok, vaikkakin aavistuksen tekotaiteellinen olemus hieman ärsyttää. Härkäpapua olen vaan selannut, mutta pitäisi sekin ostaa.

Oletko tutustunut Eeva Jäntin Vegaanin käsikirjaan? Suosittelen lämpimästi! :)

Tiukunen kirjoitti...

anonyymi: Juu; kyseinen kirja taitaa olla edelleen hyvin saatavilla. :)

kanerva: Kertoilehan toki; odotan mielenkiinnolla. :)

miiruska: Heh, varsin monikäyttöinen kirja siis.. :D Laitan sähköpostia pikkuvihertäjään liittyen tulemaan pikimmiten. :o)

Riikka: Oi, tuohan on erittäin tervetullut uutinen. Toivottavasti myös Kasviskarnevaaleista ja Etnokasviskeittokirjasta olisi jossain vaiheessa uusintapainosta tulossa.

herttainen: Kertoilehan sitten, että kuinka maistuvaisia kokkailuja saatte aikaiseksi kirjan ohjeilla. :)

jenni: Kiitokset kiinnostavista kirja- ja blogivinkeistä.. Täytyypä tutustua tarkemmin molempiin! :)

fanny: Äh, unohtuipa kokonaan mainita postauksessani tuo mainio Vegaanin käsikirja! Sekin nimittäin löytyy kirjahyllystä ja on ollut muiden esittelemieni kirjojen tapaan ahkerassa käytössä.. :)

Herttainen kirjoitti...

Nyt löytyi kirja ja taidettiin se tuoda jo tännekin asti. Eiköhän tässä joku päivä päästä sen kimppuun.

Saatiin se muuten lahjaksi kaveriporukalta, johon kuuluu myös yksi kirjan tekijöistä.

Noi sunkin keittokirjat on tosi houkuttelevan näköisiä! Voidaan joskus tehdä vaihtarit (siis lainaksi tietenkin vain) jos et onnistu saamaan härkäpapua käsiisi. :)