Lauantai-aamu käynnistyi perinteisesti Muumeilla, sohvaköllöttelyllä ja hitaalla heräilyllä. Onneksi poika on perinyt vanhempiensa unenlahjat ja ponkaisee ylös viikonloppuisin vain harvoin ennen kymmentä. :P
Aamupalaksi savuseitan-paprikavoileipiä, tuoretta appelsiinimehua ja vaniljateetä. Sitten suuntasimmekin pienelle kävelylenkille ja poikkesimme paluumatkalla kirjaston kautta. Sieltä mukaan lähtivät esimerkiksi Anni Sinnemäen Sokeana hetkenä- sekä Aleksis Kiven katu -runokirjat sekä herkullinen uutukainen Retrovauvat- kirja, josta on luvassa oma postauksensa lähipäivinä.
Kotona leivoimme pojan kanssa croissantteja ja luimme yhdessä Jere jarruvaunua. Tammen Kultaiset kirjat- sarjan kirjat ja Kuka lohduttaisi Nyytiä ovat Pikkuhipin tämänhetkisiä ehdottomia lukuykkösiä. Onneksi kyseiset kirjat ovat äidillekin todella mieluisia, joten niitä jaksaa mainiosti lukea sekä katsella aina uudestaan ja uudestaan. :)
Illalla olisi tarkoitus hieman juhlistaa mieheni kanssa sitä, että maanantaina meille tulee viisi vuotta seurustelua täyteen. Ihan vain jotain pienimuotoista; lasillinen tai pari hyvää punaviiniä täällä kotosalla, juustoja ja oheisherkkuja. Olen niin onnellinen siitä, että tiemme ovat kohdanneet noin ihanan ja upean ihmisen kanssa! :)

7 kommenttia:
Jere jarruvaunu taitaa löytyä täältä lapsuudenkodin kirjahyllystä myös :) Pitääkin käydä penkomassa ja verestää muistoja.
Onnea vuosipäivän johdosta :)
Meilläkin on luettu kohta KUUKAUSI jere jarruvaunua melkein joka ilta iltasaduksi...pian on uusi kirjastoreissu niin saadaan vaihtelua satuihin,tai sitten uusi kestosuosikki kuukaudeksi. =)
Onnea vuosipäivän johdosta.
Tammen Kultaiset kirjat ovat ihania. Olen itselleni yrittänyt niitä kerätä, mutta vanhemmat painokset tahtovat olla niin kalliita.
Vilma: Kiitokset! :) Jere jarruvaunu on kyllä todella kiva kirja, joten kannattaa ehdottomasti verestää muistoja sen parissa.
Anonyymi: Heh; kyseinen kirja on tosiaan ollut viime aikojen suurimpia suosikkeja meilläkin, joten se on ehtinyt tulemaan todella tutuksi. :P
Bullukat: Kiitos! :) Tammen kultaiset on kyllä ihastuttava kirjasarja ja vaivihkaa noita kirjoja on meidänkin hyllyyn alkanut kertymään yhä enemmän; uusintapainoksina tosin. :)
Heip!
Laiton uuteen blogiini linkin tänne, toivottavasti sopii. Olen tykännyt lukea juttujasi, mutta en ole tainnut koskaan aiemmin kommentoida :).
myöhästyneesti onnea teille molemmille 5 vuotis päivän johdosta!
Meilläkin yksi suursuosikki on tuo Jere jarruvaunu. Myös Puhku pieni punainen hinaaja ja Junalla Timbuktuun ihastuttavat poikasta (ja äitiä :) ) kovasti.
Lähetä kommentti