keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Viikonloppukivaa





Muutama sananen viime viikonlopusta, vaikka seuraavakin jo lähestyy kovaa vauhtia.

Visiittimme suuntautui siis Tampereelle; tällä kertaa olimme liikenteessä Pikkuhipin kanssa ihan kahdestaan. Viikonlopun aikana ehdimme piipahtamaan Cafe Europassa (tällä kertaa valintani osui hunajalla kuorrutetulla ja grillatulla vuohenjuustolla höystettyyn salaattiin. Herkullista!), tutustumaan paikallisiin leikkipuistoihin, suoriutumaan pojan parista todella dramaattisesta sekä kovaäänisestä itkupotkuhuutoraivarista (elämä kolmivuotiaana on välillä niin kovin vaikeaa, varsinkaan kun ei aina halutessaan saa kahvilasta donitsia tai kirpparilta isoa paloautoa) ja laulamaan sekä tanssimaan yhdessä radiomusiikin tahtiin. Pojan mentyä nukkumaan äiti hemmotteli itseänsä kirpparilta ostettuja sisustuslehtiä selaillen ja rucola-pestotäytteistä patonkia herkutellen sekä hieman kutoenkin.

Kirpparilöytöjäkin tuli reissumme aikana tehtyä varsin mukavasti. Käsityötarpeita (lankaa, kanttinauhaa, nappeja, suloinen virkattu pitsiliina ompeluprojekteja varten..) tummanruskeat ja todella hyväkuntoiset remmikengät itselleni jo tulevaa kevättä ajatellen, keltainen olkalaukku, kiva retrokuosinen paita tuliaiseksi miehelleni sekä pojalle ihastuttava Tammen kultainen kirja nimeltään Autoparaati, jota ollaankin ehditty lueskelemaan jo moneen otteeseen.

Mukava ja rentouttava reissu! :)

7 kommenttia:

Tirpana kirjoitti...

Hienolta kuulostaa reissu. Ja kivoja löytöjä teit kirppikseltä.

Pisaroita kirjoitti...

Mukavalle kuulostaa viikonloppusi. Toivottavasti tulevakin on yhtä hyvä <3

Anonyymi kirjoitti...

Kuvia löydöistä?
Olisi kiva nähdä,mitä ja mistä?
Itsekin käyn silloin tällöin Treen kirpputoreilla...

Anonyymi kirjoitti...

Niin,olihan niitä kuvia,mutta esim.kenkiä jäin kaipaamaan...

sallannika kirjoitti...

Mukavan oloinen viikonloppu ollut :)
Kengistä kuvaa olisin itsekin kiinnostunut näkemään.

Anonyymi kirjoitti...

Kurkkimassa mitä teille kuuluu. :)

OIkein mukavaa tulevaa viikonloppua !



Hanski

Tiukunen kirjoitti...

Tirpana: Kiitokset! :) Tuollainen rentoilureissu tulikin tarpeeseen.

Vilma: Kiitos! <3 Mukavaa alkanutta viikonloppua sinullekin! :)

Niinu: Ostokset on tehty Radiokirpparilta, Bonuskirpparilta sekä Tesomalla sijaitsevalta kirpputorilta, jonka nimeä en tähän hätään onnistu muistamaan.

Ja niistä kengistä on kuvaa luvassa viimeistään, jahka kevät tästä hieman etenee ja pääsevät ulkoilemaan. :)

Zalla: Kivaa oli juu. :) Ja kengistä on tosiaan tulossa kuvaa jossain vaiheessa. :)

Hanski: Mukavaa ja rentoa viikonloppua teillekin! <3