Olemme tilastollisesti tarkasteltuna käsittääkseni aika harvinainen, joskaan ei ainakaan pääkaupunkiseudulla aivan tavaton, lapsiperhe. Meillä ei nimittäin ole autoa.
Itseasiassa perheessämme ei ole edes yhtään ajokorttia eikä kummallakaan meistä ole mitään suunnitelmia sellaista hankkiakaan. Ja vallan mainiosti ollaan pärjätty ilmankin. Isohippi tuntuu syntyneen täysin vailla sitä kuuluisaa stereotyyppisen miehistä autogeeniä, jonka ilmenemismuotoihin kuuluvat esimerkiksi sunnuntai-iltapäivien vietto formulakisoja seuraten sekä taito vertailla asiantuntevasti eri automerkkien ominaisuuksia. Minä itse puolestaan en monien kummasteluista huolimatta edelleenkään kadu sitä, että valitsin ylioppilaslahjaksi käytännöllisenä tyttönä mieluummin ison laavalampun kuin autokoulun, jonka vanhempani olisivat minulle niin halutessani kustantaneet.
Autottomuuden mahdollisuuteen vaikuttaa luonnollisesti se, että olen asunut kahdessa eri kaupungissa koko ikäni ja valinnut aikuisiällä asuinpaikkani sen mukaan, että liikenneyhteydet ovat tarpeeksi hyvät ilman omaa autoa pärjäämiseen. Toki siitä on välillä joutunut maksamaan hieman ylimääräistä, mutta nämä ovat mielestäni valintakysymyksiä ja autotta pärjäämisestä on tullut itselleni sen verran tärkeä periaatekysymys sekä niin itsestäänselvä asia, että en edes koe tuota minkäänlaisena uhrauksena. Ja auton pitäminen sekä sillä liikkuminenhan se vasta maksaakin, joten tuskin tässä vielä kovin paljon miinuksen puolella ollaan. :)
Mielestäni ainakin suurimmissa kaupungeissa pärjää pääsääntöisesti mainiosti ilman autoa. Suomessa on muutenkin tarpeeksi sellaisia ihmisiä joille auto on liikkumiseen esimerkiksi pitkien välimatkojen ja hankalien työaikojen takia oikeasti välttämättömyys, että en halua aiheuttaa ympäristölle lisäkuormitusta vain oman mukavuudenhaluni takia kun kerran itse pääsen liikkumaan sujuvasti niin kävellen kuin julkisilla kulkuneuvoillakin.
Ja saahan tässä samalla kätevästi vähän lisäjännitystä elämään (ehdinkö vaihtaa lastenrattaiden kanssa hankalalla asemalla tarpeeksi nopeasti junasta toiseen), oppitunteja suomalaisten välisestä sosiaalisesta kanssakäymisestä (ihmisten tuppisuinen käyttäytyminen julkisissa kulkuneuvoissa ja satunnaiset päihteiden villitsemät välillä arvaamattomatkin kanssamatkustajat), lisää sietokykyä odottamattomia tilanteita kohtaan (kauppamatka kävellen kaatosateessa lastenrattaiden, ison repun ja parin ostoskassin kanssa) ja roppakaupalla liikuntaa (bussien perässä juokseminen).. Näyttää siis vahvasti siltä, että meidän perheessä tullaan pysymään pelkässä pikkuautojen neppailussa jatkossakin. :)

4 kommenttia:
Kannatan ehdottomasti autottomuutta vaikkemme autoton perhe itse olekaan! Meillä auto on ollut välttämättömyys koska asumme laitakaupungissa ja julkinen liikenne kaupungissamme sattuu olemaan hävyttömän kallis! :/ Tosin niin alkaa ylittämään kyllä bensan hintakin sellaisen kipurajan että kohta varmaan pakko pistää kotterokin telakalle!
Tosiaan jos asuisimme pääkaupunkiseudulla missä julkinen liikenne on paljon edullisempaa kuin täällä niin luopuisimme autosta varmasti! Autoa käytämme kuitenkin täälläkin todella minimaalisesti. 4:n hengen perheen ostoksien raahaaminen linja-autossa ei käytännössä onnistu joten auto on välttämätön paha siinä mielessä. Onneksi lähikauppakin on suhteellisen laadukas ja sieltäkin saa mitä tarvitsee ja olemme hankkimassa polkupyörään peräkärryä jota voi myöskin käyttää vuoroin ostosten ja vuoroin pienemmän ipanan kuljettamiseen. :)
Mullakaan ei ole ajokorttia ja toivon ettei tarvitsisi hankkiakaan, pistän rahani mieluummin johonkin muuhun. Poikaystävällä on kortti ja siitä on joskus ollut hyötyäkin, kun ollaan lähdetty vaikka viikonlopuksi Repovedelle tms. ja saatu auto lainaksi... Julkisilla sinnekin pääsisi, mutta joutuisi kävellä pitkän matkan ennen kuin pääsee varsinaiseen kansallispuistoon.
Mua kiinnostaisi jossain vaiheessa asua jossain ihan kuusessa, vaikka saaristossa, mutta toisaalta olen todella urbaani, haluan asua jossain missä on hyvät julkiset kulkuyhteydet tai vielä parempi, hyvä pyöräreitti ja läheinen sijainti moniin paikkoihin, joissa käy usein (esim. työpaikka).
Jos olisin 18-vuotiaana asunut vielä syrjäkylässä, olisi iskä opettanut mut ajamaan, mutta ehdin ennen sitä muuttaa Helsinkiin, eikä ollut mitään tarvetta enää.
Auton pitäminen on todella kallista ja sitä paitsi junassa voi vaikka lukea, ottaa torkut jne., ajaminen varmasti vaatii paljon keskittymistä.
squickie: Täällä julkisen liikenteen käyttö on onneksi kohtuullisissa hinnoissa ja erityisen hienoa on se, että lastenvaunujen kanssa saa yksi aikuinen matkustaa veloituksetta. Luulisi tuon todellakin kannustavan lapsiperheitä suosimaan julkisia kulkuneuvoja.. :) Ja kyllä sen eron tosiaan huomaa selvästi Jyväskylään (jossa siis itsekin toisinaan liikun) verrattuna, jossa tuo julkisilla liikkuminen todellakin on järkyttävän kallista ja hinnat vieläpä tuntuvat nousevan uskomatonta tahtia. :/
Peräkärryn hankkiminen polkupyörään kuulostaa mainiolta idealta! :)
herttainen: Urbaaniksi kaupunki-ihmiseksi tunnustaudun minäkin ja arvostan todella paljon sitä, että pääsee liikkumaan näppärästi paikasta toiseen. Ainakin tällä hetkellä on vaikea kuvitella, että muuttaisin sellaiseen paikkaan, jossa kulkuyhteydet olisi sellaiset, että ei pärjättäisi ilman autoa.. Mutta eihän sitä tietenkään koskaan tiedä, että mistä sitä itsensä tulevaisuudessa löytää.. :)
En tiedä huomaatko jos kommentoin näin vanhaan kirjoitukseen mutta kommentoimpa kuitenkin :)
Itselläni on ajokortti ja autonkin omistan mutta nämäkin aivan lapsen takia jota vammansa takia joudun kuskaamaan paljon.
Jos saisin päättää niin ilman autoa tahtoisin ehdottomasti olla ja toivonkin että tulevaisuudessa kun muutamme suurempaan kaupunkiin täältä pohjoisesta, autoaikana saisivat jäädä historiaan. Kauan kallis ylläpitää ja saastuttaahan se kovasti :(
Lähetä kommentti