torstai 8. toukokuuta 2008

Tofupasta



Tässä siis yleisön pyynnöstä tofupastareseptini. :) Valokuvissa tofunpalaset tosin ovat hassusti piiloutuneet yrttien ja parmesanjuustokasan alle. :D

Tofupasta


1 pkt (270g) maustamatonta, kiinteää tofua (jos haluaa vaihtelua, niin savutofukin sopii mainiosti)

1 punasipuli
1 paprika

1 tölkki paseerattua tomaattia (tomaattimurskakin käy, mutta tykkään itse enemmän paseeratun tomaatin rakenteesta)
valkosipulia oman maun mukaan

2 tl paprikajauhetta

mustapippuria

hieman öljyä

ripaus sokeria
tai tilkka hunajaa
runsaasti tuoreita yrttejä; kuivatutkin yrtit toki käyvät (basilikaa, oreganoa, persiljaa ja rucolakin käy)

(tilkka kermaa)


Pastaa; esimerkiksi täysjyväspaghettia tai kauramakaronia


Pilko sipuli ja paprika sekä kuutioi tofu. Laita pannulle tilkka öljyä sekä paprikajauhe ja mustapippuri & kiehauta mausteita öljyssä pienen hetkisen ajan. Paista seoksessa kevyesti sipuli, paprika, tofukuutiot ja lisää joukkoon murskattu valkosipuli. Kaada joukkoon paseerattu tomaatti sekä ripaus sokeria tai tilkka hunajaa. Jos käytät kuivattuja yrttejä, niin lisää nekin joukkoon tässä vaiheessa. Sekoita sekä anna hautua viitisentoista minuuttia ja keitä sillä välin pasta. Halutessasi voit lisätä vielä hautumisen loppuvaiheessa hieman kermaa. Jos käytät tuoreita yrttejä, niin lisää ne kastikkeen joukkoon vasta lopuksi. Koristelu tuoreilla yrteillä ja parmesanjuustoraaste kruunaavat annoksen. Sitten vaan herkuttelemaan! :)


--------------------------------------------------------------

Olemme reissussa ja palaamme takaisin ensi viikon alussa. Rentouttavaa viikonloppua kaikille! :)


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heipparallaa Tiukunen! Silmäni osuivat tuohon ihanaan omenakota -pöytäliinaan. Tiedätkö kankaan "virallista" nimeä, valmistajaa, onko se vanha vai uustuotantoa? Pohjaväri on ilmeisesti ruskea? Tosi ihana, oikein supermakea!

Villakiana kirjoitti...

Herkulliselta kuulostaa! Niin juntti olen että tofu on ihan outo maku minulle, lienee aika tutustua.
V-foorumilla taisi olla sinun resepti, feta-pinaattipasta? Aivan loistavaa, minun ehdoton herkutteluruoka!

Laura kirjoitti...

Kiitos tästä! :)

Jonna kirjoitti...

Kiitos! :)

Tiukunen kirjoitti...

mesikko: Moikkaus! En tiedä kyseisen kankaan nimeä, mutta ihan uustuotantoahan tuo on ja ostopaikka Hemtex. Itsekin olen aivan ihastunut kyseiseen kuosiin! :)

kiana: Tofuruokien kokkailemisessa maustaminen on se tärkein juttu. En muista tarkelleen, että mitä reseptejä olen tuonne laittanut, mutta paljon mahdollista.. :D

laura: Ole hyvä vaan; toivottavasti reseptistä on iloa.. :)

kanerva: Ole hyvä! :) Olipa muuten hauska sattuma törmätä tänään; olisi kyllä tosi kiva nähdä toistekin! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tänks Tiukunen, mun täytyy todellakin alkaa katselemaan ympärilleni kun käyn Hemtexissä *se kuuluisa silmä käteen..* By the way, tervetuloa takaisin :))