keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Lintukuosien ihanuutta ja rutiinien tarkkuutta


Kotona ollaan taasen täällä luovan sekamelskan keskellä.. :o) Reissumme oli oikein mukava ja rentouttava. Auringonpaisteesta tuli nautittua melkein maaseudun rauhassa (sekä vähän kaupungissakin) ja saunottuakin ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Lisäksi ohjelmaan kuului opiskelujuttuja, pippalointia ja piipahdus yöelämässä, teehetkiä, ystävien tapaamista sekä hieman ostoksiakin. Valokuvailtua ei tullut kovinkaan runsaasti, mutta jotain pientä kuvallista todistusaineistoa reissustamme kuitenkin löytyy. :)



Kukkasia ja kirmailua mummolan pihamaalla. Meidän tarkkajalka hienohousu ei suostunut nautiskelemaan nurmikolla paljasjaloin tepastelemisesta edes houkuttelustamme huolimatta. Kunnon kaupunkilaislapsonen.. :P


Pippaloitsemaan lähdössä. Aurinko paistoi, olo oli kesäinen ja siiderikin maistui. Takkusetkin saivat kesän kunniaksi hieman punerrusta ennen reissua, vaikka väri ei kuvassa aivan oikeuksiinsa pääsekkään. Päällä yksi lempipaidoistani; Onlyn paita linnuilla ja sydämillä.



Kirpputorikiertely on ollut tauolla, mutta hieman ostoksia on kuitenkin tullut tehtyä.. Jim & Jill:istä nimittäin tarttui matkaani hauska Nümph-merkkinen lintupaita ja parit ruskeat puuhelmet (näyttävät kivoilta niin ranteessa kuin kaulassakin) sekä Seppälästä alennuksessa olleet ihanaiset ruskeat bikinit.

Tajusin muuten juuri omistavani jo aika monta erilaista retrohenkistä lintupaitaa, joista jokainen on varsin ahkerassa käytössä. Noiden jo kuvissa olleiden lisäksi vaatekaapistani nimittäin löytyy muutama Nanson peippokuosinen vaate ja Onlyn paitoja lintuprintillä sekä ruskeana että keltaisena. :)



Eväspullaa junassa paluumatkalla. Tällä kertaa oltiin todella tarkkoina hatun, jota ei missään nimessä saanut ottaa pois päästä koko junamatkan aikana, suhteen. Nuo kolmivuotiaat ja heidän omituiset tapansa sekä monituiset rutiininsa. :P

Taitavat tosin olla osaltaan perinnöllisiä nuo kummallisuudet, sillä itse muistan joskus kolmi-nelivuotiaana olleeni äärimmäisen tarkka siitä, että lelut olivat tietyssä järjestyksessä hyllyssä tai pöydällä, kaappien ovet eivät missään tapauksessa olleet raollaan ja
Elovena-kaurahiutalepaketin kuvapuolen piti olla asetettuna aina poispäin minusta katsottuna. Lisäksi pelkäsin esimerkiksi Nukkumattia, Helsingin Sanomien sunnuntainumeroa(!), pussilakanassani olleita siili-hahmoja (väitin kuulemma niiden pistelevän minua nukkuessani) ja Noppa-nimistä mielikuvitushahmoa, joka asusti luonnollisesti raollaan olevien ovien takana sekä television valmiustilavalon sisällä. Mielikuvitusta ei siis minulta puuttunut lapsenakaan, mutta onneksi pikkutarkkuuteni ja neuroottisuuteni on kuitenkin vuosien varrella edes hieman lieventynyt. :D

13 kommenttia:

Herttainen kirjoitti...

Oijoijoi! Noi lintupaidat on aivan ihania! Toinen söpö lapsellinen ja toinen vähän herkempi. Ja Pikku-Hipin omppupaita, ihan mahtava! Ja noi bikinit näyttää tosi söpöiltä noilla pitseillä. Tollasethan vois tuunaillakin jos omistais jotkut ihan perusbikinit.

sarakissa kirjoitti...

Voii, nuo bikinit on täydelliset! himoitsin niitä punaisina seppälässä, ja jos ne kerta on alessa niin täytyy kyllä samantien juosta katsomaan :) toisaalta peruspunaisin (tai minkä värisiin nyt haluaa) olisi tosi helppo ommella nuo pitsikoristeet, voisinkin tutkia löytyykö kaapista mitään perusbiksuja. Tuskin kuitenkaan kun niin vähän niitä omistan :)

Nina kirjoitti...

Nuo lintupaidat ovat aivan ihania! Tunnustan omaavani jonkinlaisen fiksaation lintukuoseihin, löytyy paitaa, laukkua, lakanaa jne.. :) Takutkin ovat hienot ja blogi kokonaisuudessaan ihanan herkullinen. :)

HannaKonna kirjoitti...

IHANA lintupaita! Täytyypi käyvä Onlyssa penkomassa juttuja kunhan budjetti sallii. Viimeksi olen siellä asioinut varmaan joskus 5v sitten kun ei pojaksilta mihkään ole yksin päässyt liikkumaan. :/ Kunnon piiiitkä shoppailureissu spesiaaliputiikkeihin pikaisten arkisten markettipyrähdysten sijaan tekisi terää!

Jonna kirjoitti...

Ihana hattu!

Laura kirjoitti...

Heh, koko postaushan on täynnä vaan söpöjä printtejä - kuten aina. :)

Tuo Hesarin sunnuntainumero on kyllä aika koominen! :D Itse pelkäsin Disneyn Prinsessa Ruusunen -leffan Pahatarta, joka allekirjoittaneen mukaan oli niin valtava, että pystyi kurkkaamaan minun ja pikkusiskon huoneen ikkunasta sisään, kun nukuimme (asuimme silloin kolmannessa kerroksessa)... Vaan enpä sitten ikinä nähnyt kyseistä pahista, vaikka monta kertaa sen pelossa valvoinkin, höh-pöh.

Anonyymi kirjoitti...

Pikkuhipillä on läkähdyttävän hieno omppupaita! Ootko ihan itse tehnyt?

Tiukunen kirjoitti...

herttainen: Kiitos! Ilmeisesti joku lintuvillitys on iskenyt minuun kun on noita lintukuosisia juttuja alkanut kertymään. :)

Hyvä idea; tuollaiset bikinit olisi tosiaan varsin helppo itsekin muokkailla perusbikineistä.

sarakissa: Seppälässä oli kaikki bikinit alennettuina ainakin vielä viime viikolla; toivottavasti ehdit haalimaan omasi.. :D Minäkin arvoin jonkin tovin ruskean ja punaisen värivaihtoehdon välillä, mutta päädyin sitten tuohon ruskeaan.. Tosi kivoja molemmat!

nina: Kiitokset! Mukavaa, että kävit lueskelemassa blogiani ja tervetuloa toistekin! :)

squickie: Kiitos! :) Kunnon shoppailukierros silloin tällöin piristää kyllä kummasti, vaikka enemmän kirppari-ihmisiä olenkin. Ja vaikka ei hirveästi tulisi rahaa törsäiltyäkään, niin aina voi löytää jotain kivoja itse toteutettavia ideoita ja inspiraatioita. :)

kanerva: Kiitos! Tuo on muistaakseni Meandi:n viime kesän mallistoa. :)

laura: Printtejä ja kuoseja löytyy kyllä meidän perheestä aina joka lähtöön.. :D

Heh, muiltakin näköjään löytyy näin jälkikäteen huvittavia lapsuudenpelkoja. Tuo oma Hesarin sunnuntainumerokammoni johtui loogisesti siitä, että olin saanut jostain päähäni, että niiden kannessa on aina joku kuva tms. joka puree, kun lehteä yrittää ottaa postiluukusta. :D Kaikki muut lehdet luonnollisesti olivat mielestäni vaarattomia. :P

mesikko: Pikkuhipin omppupaita on Småfolk-merkkinen. Kyseiseltä merkiltä löytyy paljon kerrassaan ihastuttavia lasten retrohenkisiä vaatteita! :)

Stazzy kirjoitti...

Hirmu kiva tucca. Onko pitkäänkin ollut noin takussa? Ja miksi mun takut ei koskaan näytä yhtä hyvältä...? :D

Tiukunen kirjoitti...

stazzy: Kiitos! Piti ihan alkaa laskeskelemaan, että kauankos nämä ovat olleet takkuuntuneina.. Osapuilleen semmoiset kuutisen vuotta, mutta onhan näiden ulkonäkö hieman vaihdellut ajan saatossa; takuthan tuppaavat tunnetusti elämään omaa elämäänsä ja muotoutumaan mielensä mukaan.. :P

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vinkistä Tiukunen - bongasin heti niitä Lasten Metsolasta. Aivan ihania! Helpotti heti kun tietää että niitä voi ostaa (kun minä olen ihan poropeukalo tekemään mitään..).

Marjuli kirjoitti...

Voi miten ihania lintupaitoja! Ja toi småfolkin omppupaita pojalla on yksi parhaimmista!
Kivat rastat, itselläni oli moiset kaksi vuotta ja melkeinhän tässä niitä ikävä tulee :D

Tiukunen kirjoitti...

mesikko: Ole hyvä vaan! :) Tuolla onkin taas niin ihania paitoja myynnissä, että useampikin noista voisi minun puolestani saada meiltä uuden kodin.. :D

marjuli: Kiitos! :) Nuo Småfolkin paitojen kuosit ovat kyllä jotain kerrassaan hurmaavaa. <3