Kesä ja kirpputorit; siinäpä vasta mainio yhdistelmä! :)
Kirpparikierroksia on siis tullut tällä viikolla tehtyä ja vieläpä useampaan otteeseen...

Onnistuin vihdoin ja viimein löytämään itselleni Retukat!
Nämä ruskeat vakosamettikengät painivat legendaarisuudessaan ehdottomasti samassa sarjassa Reinojen ja Hai-saappaiden kanssa, joten voitte vain kuvitella riemuni, kun näköpiiriini osui kyseinen kenkäpari ja vieläpä jalkaani sopivaisina. Oikeat mukavuuskengät. Kunto on loistava ja hintaa kenkäparilla oli 2 euroa.
Kotona satuin sitten huomaamaan, että kengissä mainitaan kokonumeroksi vaatimattomasti 44! :D
Siis kyllähän minulla on aina ollut suuri jalka, mutta tämä nyt on jo hieman liikaa.. Todennäköisesti jalkani koko ei kuitenkaan ole kasvanut taianomaisesti kolmella numerolla yhdessä yössä, vaan nuo kengät yksinkertaisesti ovat aivan uskomattoman pienet kokomerkintäänsä nähden. Ihan samankokoiset siis 41-kokoisiin popoihini verrattuna. Kerrassaan mystistä. :P

Löysin myös todella ihanan ja täydellisen sopivankokoisen hulmuavahelmaisen tummanruskean hamosen, jonka mallista olen myös metsästänyt pienen ikuisuuden.

Laukkukokoelmani on saanut täydennystä oranssiraidallisesta olkalaukusta (joka sai heti kotona koristuksekseen kaksi isohkoa oranssia nappia) eikä suloista sydäntyynyliinaakaan missään nimessä sopinut jättää kirpparille yksinäisenä pyörimään. :)

Purnukkakokoelmaani pääsi mukaan vanha ruskea Fazerin liköörikonvehtipurkki, joka päätyy käyttöön mahdollisesti korurasiaksi tai ompelulankapurnukaksi. Purnukan alla majailee samalta reissulta mukaan lähtenyt retroisa kangaskassi.

Oransseja muovikupposia alustoineen todennäköisesti Pikkuhipin kahvikestileikkeihin ja kukkaisa pikkuinen retrotarjotin.

Käyttämättömiä keittiöpyyhkeitäkin löytyi ja peräti kaksin kappalein. Kuvassa pyyhkeistä se ihanampi; luonnollisesti omppukuosilla. Toinen pyyhe on samaa sarjaa, mutta mustaviinimarjaterttujen kuvilla varustettuna.

Ja vielä lopuksi viikon Omituinen Ostos..
Hiustenkuivaaja jostakin kultaiselta 70-luvulta. Ja pitäisi olla vieläpä ihan toimivainen yksilö, mutta en kyllä tiedä uskaltaako tuota alkaa testailemaan.. Ainakin sopii passelisti kylppärimme värimaailmaan. :P Nuo hintalapputarrojen tms. jämät voisi kyllä yrittää nyhtää vähän tarkemmin pois härvelistä..
Aivan uskomaton vehje jokatapauksessa! :D
Lisäksi poikaselle löytyi punainen pieni muovinen lava-auto ja vihreä puuauto, jotka pääsivät itseoikeutetusti heti mukaan leikkeihin. Koko edellämainittu lysti kustansi kutakuinkin 11 euroa, joten rahapussukkaa nämä kirpparireissut eivät kuitenkaan onneksi ole kovin paljon keventäneet.

23 kommenttia:
Hahaa, mulla on samanlainen hiustenkuivain Suomessa! Äidin vanha :) Siihen on jopa tallessa pari erilaista suutintakin vai miksi niitä kutsutaankaan.
Mulle Retukat oli ihan uus tuttavuus, näyttää kivoilta kotitossuilta. Onko pohja siis semmoinen ettei ulkokäyttöön sovellu!
Ja omppuliina on ihana... Kuten kaikki missä on omppua...
herttainen: Heh.. Ja taas meidän samanlaisten vaatteiden/esineiden valikoima kasvaa entisestään.. :D
Sehän noissa kengissä hauskaa onkin, että nuo ovat ihan ulkokäyttöön tarkoitetut, vaikka ulkonäkö onkin hieman kotitossumainen. :D Eli ihan kunnon kumipohjat löytyy. :)
Äidilläni on kanssa sama hiustenkuivain, edelleen käytössä ja lapsena ihailin sen voimakasta väriä :) muutamia vuosia sitten löysin koko setin, omassa laatikossaan kirpputorilta, oli ihan pakko ostaa!Kuivain, erilaiset kampaus/harjauspäät ja "piippausrauta". Mä kanssa tykkään ompuista. Kovasti.
Mielettömän söpöt noi retukat!
Miks kaikki muut pääsee kirppiksellä aina tosi halvalla, mut jotenki mä bongaan aina jotain "kallista".Täytyy varmaan alkaa vähä tarkemmaksi.
Löysin blogisi jokin aika sitten, unohdin osoitteen ja nyt taas löysin tieni tänne. Onneksi löysin! Blogisi on ihanan pirteä ja hyväntuulinen. Ja aivan ihania kirppislöytöjä!
Saanko linkittää blogisi omaan blogiini (http://arjenaarreaitta.blogspot.com)?
Meillä oli samanlainen hiustenkuivaaja, tosin punaisena. Isäni ei suostunut käyttämään muuta kuin sitä, vaikka uusikin ostettiin. Se alkoi olla jo aika loppuun kulunut tapaus ja haisi kärähtäneelle, mutta sittenpä löysin ystävän autotallista tuollaisen oranssin version täysin avaamattomassa paketissa, kyllä oli isä tyytyväinen, kun sen hänelle vein =D
Voi vitsit mitä löytöjä!!
Hietsun kirppikselle on ikävä! Liian pitkä matka lähteä täältä "vain" kirppiksen tähden.
heidi: Tuo on tainnut olla aikanaan varsin suosittu hiustenkuivaajamalli. :D Ja selvästi kestävää tekoa. :)
Omput ovat kyllä ihan parhaita. <3
peppi: Kiitos! Tuollaisia olen tosiaan haeskellut jo vaikka kuinka kauan. Noitahan on käsittääkseni ollut uustuotannossa ja myynnissä ihan jokunen vuosi takaperin.
malla: Kiitokset ja kiva, että olet löytänyt tiesi tänne lueskelemaan. Ja toki voit linkittää blogini omaan blogiisi. :)
laiza: Heh, kyllähän noin vanhalla hiustenkuivaajalla alkaa jo olemaan mittavaa tunnearvoa. Ei sitä hyväksi havaittua niin vaan uudempaan malliin vaihdeta. :D
minja: Hietsun kirppis on kyllä parhaita juttuja Helsingin kesässä. :)
Huh, mikä pläjäys! :o)
Taas ihan mielettömiä retro-löytöjä! Minä pyörähdin kanssa tänään, katsoo lähdenkö aamullakin :D
Ihan mahtavia löytöjä!
Olen aina tiennyt että vanhojen vaateiden koot ovat pienempiä kuin nykyään mutta että se pätee kengissäkin :)
tiivi: Heh.. :D Kesä on itselleni ehdotonta kirpparilöytöjen kulta-aikaa. Talvisin tulee yleensä käytyä vähemmän kirppareilla ja myös tehtyä harvemmin kirpparilöytöjä.
kanerva: Kiitos! Mekin ajateltiin tuolla mahdollisesti käydä tänäänkin pyörähtämässä.. :)
kataliina: Kiitokset! Ehkä nuo kengät ovat kutistuneet ajan saatossa tai jotain.. :D
ihania tavaroita.
vanhemmillani on ainakin hiustenkuivaaja jostain 70-luvulta. toimii kuin unelma. samaa ei voi sanoa omastani joka kärähti toimimattomaksi alta aikayksikön. vanhat jutut on tehty huolella.
Hih, minunkin vanhemmillani on samainen oranssi kuivain, ja suuttimet ja systeemit tietysti tallella. Isäni sitä uskollisesti käyttää jokaisen saunaillan jälkeen, vaikka meteli on korvia huumaava. :D
Meillä myöskin ollut samainen hiustenkuivaaja alkuperäisessä laatikossaan kaikkien lisämausteiden kanssa =D Harmi kun äiti taisi hankkiutua laitteesta eroon ennen kuin oma arvostukseni retroa kohtaan heräsi.
Hienoja löytöjä!
Ei vitsit mitä löytöjä! Kelpaisivat minullekin kaikki. Erityisen ihastuttava on tuo raidallinen olkalaukku, joka ihan selvästi huusi itseensä oranseja nappeja.
ihania juttuja oot löytänyt... Sul on kyl kaikkee suloisuutta!
Melkoinen aarreviikko teillä! Vau. Minäkin olen muuten haikaillut Retukkoja, poikasella on moiset ihanuudet varastossa odottamassa jalan kasvua.
emmi2410: Kiitos! Tuo on kyllä aivan totta; kyllähän näitä kommentteja lukiessakin huomaa, että hämmästyttävän monilla on vielä toimivaisena käytössä tuo retrokuivaajaihanuus. :)
fanny: Heheh.. :) Tuo on tainnut olla aikanaan oikea joka kodin hiustenkuivaaja.. :D
miiruska: Kiitokset; oli kyllä varsinainen kirpparilöytöviikko! :)
ilona: Kiitos! Minunkin mielestäni nuo napit suorastaan kuuluivat tuohon laukkuun.. :D
piparminttu pipsa: Kiitos! :)
meininkäinen: Nuo Retukat ovat kyllä huiput!
Itsekin olen pojalle yrittänyt metsästää samanlaisia; toivottavasti tulee vielä joskus kirpparilla tai muualla vastaan. :)
Voihan kääk mitä löytöjä, mä voisin olla vihreä, ellen olisi ihan RUSKEA :).
Voi jestas mitä löytöjä olet tehnyt! mun on päästävä tuonne hietsun kirpulle, en ole muuten koskaan käynytkään.
Täälläpäin ei oo kyl juuri koskaan kirppiksillä mitään MEGAlöytöjä mutta nuo on tosiaan jotakin, jälleen kerran! Pakko päästä Helsinkiiin! ;)
elisa: Heh! :D
heini: Suosittelen ehdottomasti pistäytymistä Hietsun kirpputorilla. Lämpiminä päivinä siellä on paljon myyjiä ja aina tuolta löytyy jotain pieniä aarteita kotiinviemisiksi.. :)
squickie: Tänne vaan kesäreissulle ja samalla kirpputoreilemaan! :D
Olen kuullut, että Jyväskylän kirpparitarjonta oisi viime vuosina heikentynyt aika lailla.. Sinne tarvittaisiin ehdottomasti keskustaan joku kunnon aarreaittakirpputori. :D
Lähetä kommentti