Kolmessa päivässä sitä ehtii touhuta yllättävän paljon monenmoista.
Nautiskella kaikessa rauhassa kahvista ja mehevistä luomukorvapuusteista samalla kirjaa lueskellen. Käydä tutustumassa vihdoin ja viimein Anton Corbijnin Retrospektiivi- valokuvanäyttelyyn. Ostaa pussillisen tuoreita kirsikoita ja maistella niitä auringonpaisteessa istuskellen. Kierrellä kaupungilla kurkistelemassa viimeisiin alennusmyynteihin ja pysähtyä välillä jätskille. Kokkailla hummuksella, punasipulilla, paprikalla ja kurkulla täytettyjä tortilloita. Käydä kiertelemässä kirpputoreja pariinkin otteeseen; tekemistäni ihanista löydöistä voisin mainita Nanson ruskean froteehamosen, Nanson perhoskuvioisen topin, pirteän tummankeltaisen retrovyön sekä kivan puisen sormuksen. Hakea läheisestä leipomosta vastaleivottuja sämpylöitä aamupalaksi. Käydä katsomassa Muumi ja vaarallinen juhannus -elokuvan ja ihastua huopamuumeihin sekä elokuvan hurmaaviin yksityiskohtiin. Suunnitella sekä käynnistellä ompeluprojekteja, päällimmäisenä syystakki Pikkuhipille; tosin tuosta ensimmäisestä ompelemastani takista taitaa tulla lähinnä harjoituskappale. Ja toki lueskella hieman blogejakin. :)
Ihanan rentouttavaa aikaa, joka on tuntunut todelliselta luksukselta. Juuri tällaista olin kaivannutkin. Omia rakkaimpia on kuitenkin jo kova ikävä. Reissaajat kotiutuvat parin tunnin sisällä ja heidän mukanaan meille tulee loppuviikon ajaksi kyläilijöitä. Ohjelmassa olisi ainakin perinteinen kesävisiitti Korkeasaareen. :)

5 kommenttia:
Ihania asioita olet tehnyt! Niin kauniit sävyt tuossa sinun vaatekuvassa, että melkein kateeksi käy...
Tää on jo pelottavaa! Ostin nimittäin tällä viikolla kirppikseltä Nanson perhoskuvioisen topin, mutta punaoransseilla perhosilla :D
ilona: Kiitos! :) Lempivärejäni ei voi kyllä olla huomaamatta kyseistä kuvaa katsoessaan..
herttainen: Uskomatonta! :D
Vaatekaappiemme sisällöt näköjään muistuttavat koko ajan vaan enemmän toisiaan. :P
Hahaa, paitsi, että meillä on samanlaiset Gekkoset niin näyttää olevan samanlaiset neuletakitkin :)
tiina: Heh.. Yhtäläisyyksiä siis riittää. :D
Lähetä kommentti