Jatkoin eilen pakastimen kesätyhjennystä ja tekaisin osasta siellä majailleista puolukoista suurta herkkuani eli vispipuuroa, jota myös pumpulipuuroksi sekä prinsessapuuroksi olen kuullut kutsuttavan. Ehdottomasti parasta mitä puolukoista syntyy!

Prinsesessoihin, vaaleanpunaiseen ja muuhun tyttömäiseen söpöilyyn liittyen voisinkin samalla esitellä yhden suosikkisarjakuvistani, jonka sattumoisin luin tänään pitkästä aikaa.. Kyseessä on siis Katja Tukiaisen pikkuruinen ja vaaleanpunaisten ufokarkkien tavoin kirpeänmakea sarjakuva-albumi Halusin olla prinsessa vuodelta 1999. Pienet ja oivaltavat sarjakuvat kiehtovat, vaikka itseltäni omassa lapsuudessani jäivätkin prinsessaleikit oikeastaan kokonaan leikkimättä (olin niitä neppiauto- ja Peppi Pitkätossu- tyttöjä) enkä koskaan ole ollut mikään vaaleanpunaisen värin suuri ystävä.

Kyseinen sarjakuva-albumi on kaikessa vaaleanpunaisuudessaan minulle kuitenkin vähintään yhtä suurta herkkua kuin tuo samanvärinen puolukkainen puurokin. Ehkä niitä prinsessajuttuja ja vaaleanpunaista kuitenkin tarvitaan ajoittain minunkin elämääni edes se pikkuruinen ripaus. :)

4 kommenttia:
Puolukkapuuro on tosiaan hyvää. Meilläkin tyhjenneltiin tänään pakastinta. Tein raparperi-mansikkakiisseliä.
Ruispuolukkapuuro maistuu minulle paremmin, kuin vispipuuro, vaikka on sekin toki hyvää=)
Prinsessoja ja vaaleanpunaistakin (kuin myös muita värejä) olen oppinut arvostamaan jälleen uudestaan pitkän mustan kauden jälkeen.
Niin, ja tuo sarjakuva vaikuttaa kerrassaan mainiolta!
Minä en syö puolukkaa missään muussa muodossa kuin vispipuurona. Että alkoikin tekemään mieli sitä...
omppu: Raparperi-mansikkakiisseliä, nam!
olina: Kiitos vinkistä! Ruispuolukkapuuroa en olekaan syönyt ainakaan kymmeneen vuoteen.. Sitä pitääkin kokeilla tässä lähiaikoina. :)
tirsu: Itsekin tulee tosi harvoin syötyä puolukkaa muuta kuin vispipuurossa, mutta siinä se sitten onkin ihan omimmillaan. :)
Lähetä kommentti