maanantai 27. lokakuuta 2008

Kotona taas





Reissu on siis tehty ja takaisin arkeen palauduttu. Mukava viikonloppu, joka tosin sujahti ohitse hieman liiankin nopsasti. Pieni maisemanvaihdos tekee välillä todella hyvää!

Lauantaisella ravintolareissulla tuli syötyä herkullisinta ruokaa aikoihin: pennepastaa vuohenjuuston, yrttitomaattien, tuoreiden herkkusienten, oliivien ja parmesanjuuston kera. Tuoreilla yrteillä höystettynä tottakai ja kaverina punaviinilasillinen. (Muistutuksena itselleni: Hanki kotiin vihdoin ja viimein se pippurimylly heti ensi tilassa. Vastamurskattu mustapippuri on vaan niin paljon parempaa kuin valmis pippurijauhe!)


Herkuttelun (jota siis tuli harjoitettua varsin tehokkaasti koko viikonlopun ajan) lisäksi kävimme tietysti kiertelemässä muutamilla hyviksi havaituilla kirpputoreilla. Mukaan tarttui tällä kertaa retroisa ja ihanan pehmeä täkki ("Laatupeite oy, Tampere"). Tuohon kääriytyneenä tulee taatusti juotua monet kuumat kaakaot ja iltateet tulevan talven aikana. Lisäksi ostin leveävakoista kukkakuvioitua samettia, ison kasan nappeja ja pari kivaa toppia itselleni. :)

Sunnuntaina suuntasimme vielä Tampereen taidemuseon Muumilaaksoa ihmettelemään. Pikkuhippi oli paikasta kovin innoissaan ja olihan tuolla itsekin mukava käydä, kun viimeksi olen paikassa poikennut ehkä joskus viisivuotiaana. Ne pienoismallit ovat kyllä kaikkine yksityiskohtineen vallan hurmaavia ja poikakin jaksoi keskittyä pitkäksi aikaa tutkiskelemaan mitä kaikkea jännää vitriinien sisältä oikein löytyykään.. :)

9 kommenttia:

Meininkäinen kirjoitti...

Tervetuloa takaisin!

Ja oi ja voi, tuo täkkihän on itse täydellisyys!

Villakiana kirjoitti...

Ihana täkki, meiltä löytyy samanlainen mutta lilan ja oranssin sävyissä.

Pupu kirjoitti...

voi, vanhat retrotäkit on niin ihania, meilä on niitä useampi ja usein kerätään täkkejä lattialle usiampi kerros ja siinä köllöttelen kattellaan sitte leffoja, lueskellaan tai otetaan pikku päikkärit:)

Marja kirjoitti...

Ihana täkki! Tässä ja monessa edellisessä postauksessa on niin ihania kuoseja ja värejä, että tovi vierähti niitä ihaillessa.

Jonna kirjoitti...

Muumilaakso on kyllä mahtipaikka. Meidän lapset haluaisivat Tampereelle uudelleen ja uudelleen nimenomaan siitä syystä, että pääsisivät Muumilaaksoon :)

Anniina kirjoitti...

Tuollasta täkkiä olen hakenut vaikka kuinka pitkään! Meillä oli kotona samanlainen kun olin pikkunen, ja sitä sanottiin himiläksi :) Pitänee varmaan jatkaa etsiskelyä, kun näyttää olevan mahdollista tosiaankin löytää tuollanen! Ihania värejä muutenkin.

Tiukunen kirjoitti...

meininkäinen: Kiitos! :) Täkki oli kyllä ihana löytö; ei edes yhtään haitannut se, että tuo piti raahata kotiin junassa kaikkien muiden matkatavaroiden ohessa. :D

kiana: Pistähän joskus blogiisi kuvaa tuosta täkistä; olisi meinaan hauskaa nähdä, että miltä kuosi näyttää hieman erilaisissa väreissä. :)

pupulihavisto: Retrotäkit ovat kyllä parhaita köllöttelyalustoja ja niihin on niin mukava kääriytyä juuri vaikkapa lueskelemaan. :)

ilona: Oi, kiitos! :)

kanerva: Totta. :) Luulen, että meidänkin tie tulee viemään kyseiseen paikkaa vielä kerran jos toisenkin. :)

anniina: Hassua! :) Tuollaiset vanhat täkit ovat niin kestävää tekoa, että en yhtään ihmettelisi, vaikka tuollaisen samanlaisen onnistuisit kirpparilta itsellesi löytämään. :)

Noora kirjoitti...

Blogissani on sinulle jotain!

Tiukunen kirjoitti...

norppa: Oi kiitos! :)